Paluu opiskelun pariin

Vielä vuosi sitten en olisi kuvitellut että mä oon tässä pisteessä. Nyt on ruokatauko ja mä oon läppärin kanssa kirjoittamassa blogia koulussa.
Kun valmistuin vuonna 2016, mulla oli takana tosi vaikea kouluvuosi. Opinnot meni itsestään ihan hyvin ja valmistuin hyvin arvosanoin mutta henkisesti oli tosi vaikea ja raskas lukuvuosi.

Ajattelin että kun valmistuin Merkonomiksi, mä en enään ikinä opiskelisi.Ei ollut motivaatiota, intohimoa tai halua ylipäätään. Ajattelin että jos opiskelisin vielä tulevaisuudessa , niin pitäisin reilusti usean vuoden tauon. No kävi miten kävi, menin kokeilemaan vuoden ”työuran” jälkeen ja tässä mä nyt oon. Ensimmäinen koulupäivä.

Kun astuin tosta koulun ovesta sisään, oli sellainen semipelottava olo. Uus paikka, uus koulu & uudet ihmiset ympärillä. Tilaisuus aloittaa tyhjältä pöydältä.

Pika kelataan tässä vaiheessa toiseen koulupäivään, sillä lopetin edellisen lauseen jälkeen kirjoittamisen kokonaan ja keskityin fiilistelemään tätä mun seuraavan 3.5 vuoden taakkaa.

Nyt istun ”ruokasalissa” koulu on jo loppunut tämän päivän osalta ja seuraavan kerran oon täällä vasta syyskuun puolessa välissä. Viimeistään tässä vaiheessa oon ihan fiiliksissä! Luokkalaiset vaikuttaa mukavilta ja opettajat asiallisilta. Toivon todella että sitten kun valmistun, käteen jää hyvä maku koulusta, toisin ku edellisistä opiskeluista.

Ajan myötä sen sitten näkee!

ä jatkan nyt viel hetken fiilistelyä, sit hyppään autoon ja rullailen takas Tikkurilaan päin!

– Semmy Sahin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s